Päivätoimintaa vanhuksille ja vammaisille
Salhojakeskuksen päivätoiminta on tarkoitettu kotona asuville vanhuksille ja vammaisille henkilöille. Salhojakeskus pyrkii palveluillaan pitämään asiakkaansa aktiivisena, toimeliaana sekä mahdollisimman kauan omassa kodissaan asuvana
Salhojakeskuksen päivätoiminta tarjoaa
- saunapalveluita
- virkistystoimintaa
- ateriapalveluita
(aamupala, lounas ja kahvi).
Ruoka-annoksia voi ostaa myös kotiin vietäväksi.
- fysioterapeutin palvelut
Ulkopuoliset yrittäjät tarjoavat Salhojakeskuksessa maksullisia kampaaja- ja jalkahoitopalveluita.
Virkistystoiminta on tärkeää peruspalveluiden ohella. Laulu, voimistelu ja Aamulehden lukeminen kuuluvat päivittäiseen ohjelmaan. Lisäksi askarrellaan, pidetään tietokilpailuja, kilpaillaan leikkimielellä, kuunnellaan musiikkia ja äänikirjoja, katsellaan dioja ja keskustellaan elämän eri asioista.
Juhlapyhiä vietetään aina perinteitä noudattaen. Retkiä tehdään 1-2 kertaa vuodessa.
Päivätoimintaa on kahdessa ryhmässä: aamuryhmä on klo 8-15 ja iltaryhmä on klo 10-17.
Päivätoimintamaksu määräytyy maksuasetuksen mukaan. Se sisältää ateriat, kahvin, saunan ja kuljetuksen. Muista palveluista peritään lisämaksu. Tampereen kaupunki hoitaa asiakkaan laskutuksen kerran kuukaudessa.
Päivätoimintaan hakeudutaan ottamalla yhteys oman alueen kotipalveluohjaajaan, terveydenhoitajaan tai Salhojakeskukseen, puh. 050 576 3052.
Päivätoiminta on osa asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmaa.
Päivätoimintaan tulijan on hyvä ottaa mukaan
• päivän aikana otettavat lääkkeet ja mahd. sidetarvikkeet
• puhtaat vaihtovaatteet ja tarvittavat peseytymisvälineet
• omat apuvälineet
• sisäjalkineet
Tervetuloa mukaan Salhojakeskuksen toimintaan!
Vanhusten palvelut
Palveluasuminen
Tehostettu palveluasuminen
Päiväkeskus
Näin löydät Petsamokotiin
Kartta
Yhteystiedot ja vastuuhenkilöt
Muita linkkejä:
Tampereen kaupungin vanhuspalvelut
Sumeliuksenkadun Klubi
