Tervetuloa
Linnainmaatuvalle kaikki lapsiperheet.

Linnainmaatupa on oman asuinalueensa kohtaamispaikka, olohuone, kaikkien pienten lasten perheille. Tuvalla äidit, isät ja lapset voivat tavata ja tutustua toisiinsa sekä osallistua tuvan tarjoamaan toimintaan. Toiminnan tarkoituksena on tarjota perheille apua arkipäivään, lasten kasvatukseen ja vanhempina jaksamiseen. Toiminta on monipuolista ja kävijöillä on mahdollisuus vaikuttaa sen suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä työntekijöiden kanssa. Viihtyisän ja kodikkaan Tuvan kynnys on matala ja työntekijät ottavat Sinut ystävällisesti vastaan, heidän kanssaan voit keskustella luottamuksella vaikeistakin asioista.
Linnainmaatuvan työskentelymalli on omaleimainen ja kehitetty
alueen asukkaiden
tarpeita vastaamaan. Tuvan avoimina
aukioloaikoina Sinulla on mahdollisuus laittaa ruokaa
yhdessä muiden
kävijöiden kanssa työntekijän opastuksella.
Työntekijät neuvovat ja ohjaavat
ammattitaidolla monenlaisissa elämäntilanteissa.
Puuhatuokiot, teemaillat ja äitikahvila
kuuluvat tuvan viikko-ohjelmaan. Tupa tarjoaa lyhytaikaista
lastenhoitoa pari
kertaa viikossa.
Tuvalla
on ns. avoimen ajan lisäksi viikoittain monipuolista
ryhmätoimintaa. Ohjelmallisia teemailtoja
järjestetään muiden tupien kanssa Perhekulma Puhurissa.
Leirien, retkien ja erilaisten vuoden kierron mukaisten juhlien
järjestäminen ja viettäminen yhdessä tarjoaa uusia
toimintamalleja koko perheen yhteiseen ajanviettoon.
Elokuu
Linnainmaatupa
Piettasenkatu 41 B 25
33580 Tampere
puh. 050 405 7948
e-mail linnainmaatupa@tetuko.fi